Julkiset tilat
Nopeasti kasvanut IT-yritys Fluido tarvitsi apua uusien toimitilojensa toimivuuden ja visuaalisen ilmeen parantamiseen. Kaikki työntekijät työskentelevät avotoimistossa, mutta pohjaratkaisua ja työpisteiden sijoittelua piti selkeyttää, jotta taattiin erilaisia työtehtäviä tekeville ihmisille – erityisesti koodareille - työrauha. Myös neuvottelutilat kaipasivat kipeästi kasvojenkohotusta. Tavoitteena oli hyödyntää mahdollisimman pitkälle jo olemassa olevia huonekaluja. Löysimme heille toimivan pohjaratkaisun, jonka myötä tiloja rajattiin hieman kevyillä lasiseinillä. Työpisteet sijoitettiin siten, että samaan tilaan saadaan mahtumaan enemmän ihmisiä, työviihtyvyyden kärsimättä. Kapeat neuvotteluhuoneet tuntuvat suurentuneen huimasti erilaisella kalustesijoittelulla ja työntekijöiden itse valitsemilla valokuvatapeteilla. Värikkäät matot ja valaisimet sekä kevyet verhot luovat kivan tunnelman koko toimistoon.